Vapaaehtoistyö vei mennessään
Marjo Tammisen on vaikea kuvitella elämää ilman musiikkia. Hän säestää ja laulattaa kaiken ikäisiä Karhulassa, ja tekee sen vapaa-ajallaan ja ilman korvausta. Unelman voi toteuttaa montaa reittiä. Hyvä esimerkki on Tammisen Marjo, joka ei ole päivääkään opiskellut musiikkia, mutta säestää ja laulattaa kaiken ikäisiä ihmisiä Karhulassa, Kymin seurakunnassa. Niin paljon Marjon vapaaehtoistyötä kylillä arvostetaan, että äiti, Aili Tamminen, vinkkasi häntä Seuran sankariksi.
”Marjo on uutteralla vapaaehtoistyöllään ideoinut ja toteuttanut ohjelmaa lasten ja kotiäitien sekä -isien viihdyttämiseksi ja saanut jo suuren joukon mukaan musiikkikerhoihin ja kuoroon. Hän säestää, laulaa ja laulattaa,” Aili Tamminen kertoo kirjeessään.
Marjo Tammisen, 34, musiikillinen vapaaehtoistyö sai alkunsa vuonna 2002, kun hänen kolmesta lapsestaan nuorin, Riku, syntyi. Kahden vanhemman poikansa Jeren, 12, ja Mikon, 8, kanssa hän oli käynyt vauvasta asti Kotkan opiston muskareissa, mutta nyt kuopuksen kanssa sopivaa aikaa ja ryhmää ei tuntunut löytyvän.
Lastenhoitajaksi valmistunut Marjo oli tuolloin juuri suorittanut myös pyhäkoulutyön diplomikoulutuksen. ”Pyhäkoulusihteeri Ritva Mansikkamäki sanoi minulle, että mitäs me nyt keksittäis, kun olet vauvan kanssa kotona ja niin taitava laulamaan. Kehittelimme ajatusta, että laulaisimme yhdessä kaikenlaisia lastenlauluja ja lasten virsiä.”
”Siitä se sitten lähti. Kuopukseni on syntynyt kesäkuussa ja elokuussa aloitimme muskarin. Välillä imetin ja toisella kädellä leikittiin, mutta yllättävän hyvin se meni. Vuoden kuluttua meillä oli jo kaksi ryhmää, jossa toisessa oli vauvoja, toisessa vanhempia lapsia.” Myös laulu on aina ollut Marjo Tammiselle läheinen ja rakas harrastus, ja hän on kouluajoista asti ollut mukana kuoroissa.
Muutama vuosi muskareitten aloittamisen jälkeen Kymin seurakunnassa toiminut gospel-kuoro siirtyi muualle. ”Sitten joku ehdotti, että eikö me voitaisi perustaa oma kuoro. Olin ollut gospel-kuoron varajohtaja ja vedin sitä joskus kanttorin sijaisena. Silloin mietin, että onko minulla aikaa uuteen kuoroon”, Marjo muistelee.
”Aluksi meitä oli 5–6 ihmistä, jotka päätimme harjoitella viikoittain. Pyysimme seurakunnasta vähän tukea, että voisimme ostaa joitain soittimia ja kansioita. Siitä Kymi Contento -kuoromme toiminta alkoi 2004.” Nykyään kuorossa on noin 35 laulajaa ja uusia tulee mukaan edelleen.
Omia laulujakin syntyy
Marjo jatkoi vapaaehtoisena muskariopettajana kolme vuotta, minkä jälkeen hänet pestattiin palkkatyöhön osittain samoihin tehtäviin. Viime keväänä hän jäi työttömäksi, mutta hiljattain eronnut kolmen pojan äiti on nyt aloittanut työt sijaisena päiväkodeissa.
”Kun olin kuukausipalkkaisena, tein töitä virallisesti 30 tuntia viikossa. Silloinkin tein lisäksi paljon vapaaehtoistyötä, joten loppujen lopuksi on vaikea sanoa, mikä oli vapaaehtoistyötä, mikä palkkatyötä.”
”Kuoro on aina ollut vapaaehtoistyötä. Sen lisäksi olen kehitellyt esimerkiksi koko suvun pyhäkoulun, jossa olemme noin kerran kuussa yhdessä perheinä, laulamme, askartelemme ja laitamme ruokaa. Idean sain siitä, että minusta perheet ovat liian vähän yhdessä.”
Marjo muistuttaa, että vaikka Kymi Contento -kuoro kokoontuu harjoituksiin vain kerran viikossa, se työllistää häntä muutenkin. Kuoron johtajana hän joutuu etsimään ja miettimään laulut, ja monesti hän kirjoittaa niihin toisen äänen.
Myös konsertit ohjelmistoineen teettävät paljon töitä, ja jopa konserttimainosten tekeminen jää useimmiten kuoronjohtajan kontolle. Marjo tekee myös itse jonkin verran lauluja. Saattaa käydä esimerkiksi niin, että johonkin tilaisuuteen tarvittaisiin tietynlainen laulu, mutta sitä ei ole olemassa. Silloin hän kirjoittaa sen itse.
”Esimerkiksi viime keväänä meillä oli lapsensa menettäneiden konsertti, koska yhden kuorolaisemme tyttö kuoli muutama vuosi sitten. Sinne sävelsin ja sanoitin laulun Pidä kädestä kiinni.”
Kuoron esiintymistäyteinen syksy on juuri pääsemässä vauhtiin. Muutaman viikon kuluttua on Tuomasmessu, kuukauden kuluttua on konsertti Jaakko Löytyn kanssa. Ja siitä taas muutaman viikon päästä on itsenäisyyspäivän juhla.
Palaute antaa voimia
Marjo ei osaa kuvitella elämäänsä ilman musiikkia.
”Tämä työ on niin palkitsevaa, se on yksinkertaisesti kivaa. Jollain leireillä saatamme laulaa monta tuntia peräkkäin. Se on vaan niin hauskaa”, hän vakuuttaa. Marjo sanoo hieman yllättäen, ettei kauheasti kaipaa arvostusta. Silti hänestä on hienoa saada työstään myönteistä palautetta.
”Oli tosi palkitsevaa, kun näin, miten lapset aikanaan tykkäsivät muskareista ja miten vanhemmat arvostivat sitä. Ihana palaute oli sekin, kun vanhemmat saivat toisen lapsen ja tulivat sen kanssa minun muskariini.”
”Nykyään tuntuu hienolta kuulla kuorolaisilta, että he tulevat mielellään kuoroon, vaikka heillä olisi silloin jotain muutakin ohjelmaa.”
Parhaan palautteen Marjo Tamminen muistelee kuitenkin saaneensa muutama vuosi sitten. Silloin kirkkoherra tuli työnsä puolesta muskareiden joulujuhlaan ja seuraavana vuonna ollessaan jo eläkkeellä halusi taas tulla nauttimaan muskareitten joulutunnelmasta, vaikkei oma lapsenlapsi edes ollut mukana.
”Hienointa oli, kun hän sitten seuraavanakin vuonna tuli viettämään muskarin joulujuhlaa. Hän ilmeisesti nautti meidän ohjelmastamme.”
Marjo kertoo muskarivanhempien kovastikin aikoinaan ihmetelleen, kun kuulivat hänen olevan mukana vapaaehtoisena. ”Kyllä kai siinä on jotain sankaruutta. Mutta toisaalta kun itse nautin siitä, niin onko se silloin mikään sankaruutta”, hän miettii.
Teksti Marja-Terttu Yli-Sirniö Kuvat Juha Metso
